Syksyni (työ)elämänkoulussa

Terveisiä Ranskan alpeilta Chamonixista! 

Elämäntilanteeni on taas vienyt minut ulkomaille, samalla tavalla kuin kesällä, jolloin tein täällä lähialueella harjoitteluni assistenttina. Nyt en kuitenkaan aio kirjoittaa siitä, vaan siitä, miten olen hiljalleen alkanut oppimaan suhtautumistanopeasti vaihtuviin elämäntilanteiden muutoksiin ja miten se valmistaa minua työelämään.

Poikaystäväni kertoi ennen kesää, että sai sopimuksen Ranskaan ensi vuodeksi ja siitä seurasi keskustelu ensi vuoden yhteisistä kuvioista. Ensimmäinen reaktioni oli pelko muutoksesta, elämämme Rovaniemellä oli mennyt niin hyvinyhteen viimeiset kaksi vuotta. Seuraavaksi reaktioksi tuli vastarinta ja ärtymys. Minä en minnekään Ranskaan taas lähde, opiskelen Rovaniemellä ja oma elämäni on nyt siellä. Jälkeenpäin ajatellen kyseessä on tyypillinen ilmiö työelämästä: muutosvastarinta. Kun muutos on edessä ja tuttu ja turvallinen uhattuna nousee ihmiselle luontaiseksi reaktioksi vastarinta, joka perustuu selviytymiseen. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä tapahtuu ensimmäisen reaktion jälkeen. 

Opin juuri luennolta tärkeän asian: miksi puhua jatkuvasta muutoksesta työelämässä kun voidaan puhua siitä vain työelämänä. Sama pätee elämään. Vaihtuvat elämäntilanteeni opettavat minulle resilienssiä, joustavuutta, optimistista suhtautumista muutoksiin, rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin, kykyä luopua totutuista tavoista, epävarmuuden sietämistä, muiden ihmisten ymmärtämistä ja paljon muuta. Näitä voi lukea luentodioista monesti, mutta oppiminen tapahtuu käytännössä. Otin Ranskaan lähdön mahdollisuuteni vastaan alun vastarinnasta huolimatta lopulta myönteisesti. Tottakai olisin voinut jäädä Rovaniemelle, mutta väliin olisi jäänyt seikkailu rakkaimman ihmiseni kanssa. Lähtö on ollut taas yksi parhaimmista päätöksistäni.

Tällä hetkellä teen täällä opintojani etänä, keikkatöitä, käyn ranskan kurssilla ja nautin vapaa-ajallani luonnosta, joogasta ja ystävieni kanssa olemisesta. Tämän syyskauden pystyn tekemään etänä mm. sivuaineeni kasvatuspsykologian viimeiset kurssit. Olen kiitollinen Lapin yliopistolle joustavista etätyöskentely mahdollisuuksista, jotka auttavat monimutkaisissa tilanteissa. Työtä teen itsenäisesti perheissä lastenhoidon parissa, jota olen tehnyt paljon lukiosta asti opintojeni ohella. Lapsien kanssa oleminen on vaivatonta ja se opettaa paljon, esimerkiksi olemaan läsnä. Lapsiperheiden kanssa työskentely on auttanut minua myös ymmärtämään perheen ja työn yhteensovittamisen ilmiötä ja tekijöitä, jotka auttavat siinä onnistumiseen. Perheen ja työn yhteensovittaminen on tuttu käsite, jota on kuitenkin vaikeaa ymmärtää täysin näkemättä sitä itse. Perheissä toimintatavat tässä ovat erilaisia, mutta usein tavoitteena on tasapainottelu perheen yhteisen hyvinvoinnin ja oman työn menestyksen välillä. Tämä tulee auttamaan minua tulevaisuudessa henkilökohtaisesti, mutta myös ymmärtämään toisia perheellisiä. Minulle on ollut myös henkilökohtaisesti tärkeää auttaa näitä perheitä.

Tärkeitä asioita, joita olen myös oppinut ovat kulttuuri ja kieli. Ranskan kulttuuritulee minulle päivä päivältä tutummaksi ja kielitaitoni alkaa olla parempi. Positiivisia onnistumisia tuo yhä sujuvampi asioiminen kielellä ja kommunikointimuiden kanssa. Työelämässä kulttuurien ja kielin tunteminen on mielestäni erittäin tärkeä vahvuus. Kommunikointi, kanssakäyminen ja toisten käyttäytymisen ymmärtäminen helpottuu tämän myötä.

Tässä kirjoituksessa olen sanoittanut muutostilanteeni myönteisesti kehittymisen ja oppimisen mahdollisuutena. Tutusta ja turvallisesta hetkellinen irrottautuminen kehitti minua taas entistä joustavammaksi, epävarmuutta sietävämmäksi, myönteisemmäksi ja paransi resilienssiäni. Lisäksi olen saanut uutta tietoa, jota voin hyödyntää tulevaisuuden elämässäni kuin myös työelämässä.

Tämän kirjoitukseni tarkoituksena on ensinnäkin kannustaa lähtemään vaihtoonja ulkomaille töihin sekä uskaltamaan elämään! Toiseksi halusin korostaa sitä, että oppimista tapahtuu muuallakin kuin luentosalissa ja yliopistolla. Kolmanneksi halusin auttaa ymmärtämään, miten tämän kaltaiset kokemukset ja niihin suhtautuminen myönteisesti auttavat valmistamaan työelämän jatkuvaan muutokseen (eli työelämään). 

Nähdään tammikuussa yliopistolla! :)

Aurinkoisin terveisin, 

Sanni, johtamisen psykologian opiskelija