Kriminologiaa Manchesterissa

​Katto pään päälle Battle Royal

Saavuin Englannin Manchesteriin noin seitsemisen viikkoa sitten maanantaina. Ilman tietoa siitä, missä tulisin asumaan seuraavat kolme ja puoli kuukautta. Toisinkuin joissain muissa paikoissa, täällä yhden lukukauden vaihto-opiskelijat eivät olleet oikeutettuja hakemaan asuntoja yliopiston asuntoloista. Myös yksityiset vuokranantajat tekivät mieluummin koko lukuvuoden kestäviä sopimuksia, joten asunnon hankkiminen etukäteen vain neljäksi kuukaudeksi oli hankalaa. Yliopisto oli kuitenkin järjestänyt meille mahdollisuuden majoittua ensimmäinen viikko alennettuun hintaan paikallisessa hostellissa.

Orientaatioviikon alussa meille järjestettiin tapahtuma, jossa annettiin ohjeita, neuvoja ja apua asunnon löytämiseen. Saimme listoja joissa oli jonkin verran potentiaalisia asuntoja sekä niiden lisäksi vuokraussivustojen nettiosoitteita. Kuulimme myös mahdollisuudesta hakea toisen paikallisen yliopiston ylijääneitä asuntolahuoneita, mutta niihin olisi pitänyt tehdä sopimus tammikuun loppuun asti, joka ei varsinkaan paikallisilla hinnoilla houkuttanut. Tästä alkoikin, erään huonetoverini sanoja lainaten, parin päivän mittainen nälkäpeli. Oma "joukkueeni" oli alunperin kuuden henkilön asunnonhakutilaisuudessa muodostama ad-hoc ryhmä, viiden eri maan kansalaisia. Ajelimme ympäri kaupunkia yliopiston maksamilla takseilla, soitellen läpi mahdollisia vuokranantajia, yrittäen ehtiä paikalle ennen muita samalla asialla olevia ryhmiä. Ryhmälojaalius tosin oli halpaa, sillä saatuamme kerran tavallisen taksin tilataksin sijasta, ryhmän jälkimmäisen puoliskon saapuessa paikalle seuraavalla autolla, oli asunto jo mennyt toiselle ryhmälle, yksi ryhmämme jäsen mukanaan. Välillä kävimme orientaatioviikon tilaisuuksissa ennen lähtöä jälleen seuraavalle asunnonmetsästysretkelle.

Mistä ja mitä maksetaan? 

Kuitenkin jo torstai aamuna lähetin seuraavalle reissulle kaksi nimelläni tilattua taksia, astumatta itse kyytiin, sillä olimme varmistaneet ryhmällemme asunnon. Päädyin asumaan hollantilaisen, italialaisen, espanjalaisen sekä kolmen yhdysvaltalaisen kämppiksen kanssa paritalonpuolikkaaseen, jonka toisella puoliskolla sattuu asumaan edellä mainutta ryhmä, jota vastaan kisailimme asunnon hankinnassa, joten yhteiset bileetkin on luonnollisesti pidetty. Halpaa asuminen täällä ei kuitenkaan ole, sillä maksan kolmesta ja puolesta kuukaudesta n. 1925 euroa, sisältäen kaikki laskut. Varsinkaan ottaen huomioon etteivät talot ole varsinaisesti uusia. Muuttaessamme meillä oli jopa ongelma, kun toinen kylpyhuoneemme vuoti vettä katon läpi keittiöön. Vuokranvälittäjä kuitenkin tilasi putkimiehen, ja kuultuaan että olen Suomesta innostui paikallinen työukko silminnähden, alkaen droppailla Juha Kankkusen tärkeitä päivämääriä kalustoinformaatiolla varustettuna. Ja tuli ne vuodotkin teippailtua umpeen, siihen asti kunnes muutamme pois.

Vaikka asumislisä ulkomailla opiskelevalle onkin pienempi (210e/kk), on vaihtoa varten mahdollista saada myös apurahaa, jonka saavat kaikki Lapin yliopiston sopimusten puitteissa lähtevät. Esimerkiksi ESN:n vaihto-ohjelmassa apurahan suuruus Isoon-Britanniaan on 320e/kk ja useaan muuhun maahan 270e/kk. Näinollen jonkin halvemman maan valitessa, voi vaihdosta jopa hyötyä taloudellisesti Suomessa asumiseen verrattuna.
Syy miksi ite kuitenkin valitsin Manchesterin, jonkin halvemman tai lämpimämmän paikan sijasta, oli puhtaasti kurssitarjonta. Luen täällä nimittäin sivuaineekseni kriminologiaa, joka ei luonnollisestikkaan olisi Lapin yliopistossa ollut mahdollista. Varsinkin ottaen huomioon, kuinka Lapin yliopiston Joo-sopimus kattaa jopa yhden ainoan muun yliopiston, on varsinkin vapaan sivuianeen tutkinnoissa vaihto-opiskelu oivallinen tilaisuus kasvattaa tätä tarjontaa.

"Hieman" erilainen opetuskulttuuriJuuri jonkun tietyn yksittäisen kurssin perässä ei silti kannattava välttämättä kohdettaan valita, sillä minäkin jouduin vaihtamaan yhden kursseistani vielä saapumiseni jälkeenkin, kyseisen kurssin peruunnuttua. Valitsin muutamasta tarjolla olevasta vaihehdosta kurssin, jota en olisi muissa olosuhteissa tullut valinneeksi. Silti on vaikea olla pettynyt lopputulokseen. Kurssi on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen oli metodiosuus etnografiasta. Sitä saapui pitämään herttainen ja innostava nuorehko nainen. Toiseen oppituntiin mennessä oli tosin selvinnyt jo, että kyseinen henkilö on (väitetysti) varastanut nuorena kaupasta, ajaa moottoripyörää, on joskus nuorisotyötä tehdessään kampannut huumepäissään pyörineen nuoren, jota epäili aseistetuksi sekä teki oman väitöskirjatutkimuksensa nyrkkeilysalilla. Ja on samalla yksi hauskimmista ja aidoimmista opettajista, jonka kursseilla olen ollut.Itse etnografiaa ja siihen liittyvviä ettisiä kysymyksiä toki pohdimme lukemalla klassikkotutkimuksia, joissa tutkija esimerkiksi osallistuu huumeiden ostotapahtumaan ja tarkkailee huumeluolassa paikallaolijoita, näiden piikittäessä speedballeja tai 60-luvulla tehdystä etnografiasta, jossa tutkimuskohteena on miestenvälinen seksi julkisissa wc-tiloissa. En tiedä millaisia tiettyyn tutkimusmetodiin keskittyvät kurssit ovat Lapin yliopistossa, mutta muutaman yleisen metodikurssin istuneena ainakaan vielä ei ole ikävä kotiin. Täällä opettajat näyttävät muutenkin silminnähdein innostuneilta omista tutkimusaloistaan. Sen lisäksi working with offenders -kurssin pitäjä on entinen ehdonalaisvalvoja ja politics of imprisonment -kurssia apuopettava tohtorikoulutettava entinen linnakundi.
Viisi vuotta opiskelua on kuitenkin suhteellisen pitkä aika tehdä samoja asioita. Oli syy vaihtoon lähtemiseen mikä tahansa: halu nähdä maailmaa, bilettäminen, tai itse opiskelu, jos on puoli vuotta poissa niin suuremmalla todennäköisyydellä kokee jotain elämän kannalta merkittävää kuin että jäisi jostain sellaisesta paitsi.

- Eetu Erkkilä